sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Kissamaista elämää, osa 13

Kinosti hirmuisesti olla kuvattavana, muttei sentään lähtenyt pois.

Nora ottaa mallia Haikusta ja Rakusta istumisen suhteen. Täysin normaali tapa istua, sanoo kisut.

Leffaseuraa

Tytöt hippaleikin päätteeksi.

Kevään ensimmäinen ja tähän mennessä ainut parvekeulkoilu. Noraa kutisutti taas sen verran, että pitää katso mitä teemme parvekeulkoilujen suhteen. Siitepölysuodatin parvekkeen tuuletusikkunaan lähtee ainakin tilaukseen. Katsotaan onko apua.

"Hihhhihii, täältä mami ei ikuna löydä!"

"Kun siinä aamupalassa kestää nii syödään sit Raku!"

Raku miettii uskaltaako huitaista.

"Mikä Raku? Ei täällä ole Rakua, on vain valkoinen seinä. Etsi muualta."

Leffaseuraa, osa 348.

Olkkarin kiipeilypuun peti oli pitkään Noran lemppari nukkumapaikka, mutta yhtäkkiä siinä ei enää nukkunutkaan kukaan. Olen monesti miettinyt onko siinä jokin hajuvika mitä en huomaa, kunnes Raku aloitti yhtäkkiä taas sen käytön ja Nora seurasi mallia. Nykyään peti on taas päivittäisessä käytössä.

"Juujuu, on se valo hieno asia."

Rapisee, rapisee!

"Tere!"

"Tääkin niin hyvä piilo, ettei mami meinannu löytää! Muahhahhaa!"

Monesta on pediksi.

"Ai sun pitää lähteä sinne töihin? Voi kun kurjaa, koitamme selvitä."

"Tietä! Kaappitarkastaja Raku palveluksessanne!"

Niin yllättävä päikkäripaikka, että Hai on itsekin ihmeissään.

Haiku tässä kuussa 7 v! ♥ Tarkkaa päivää ei ole tiedossa, joten "juhlimme" alkukuusta.

Raku ja laatikkorakkaus

Leffakameli

Noran uusi näyttelypeti pääsi käyttöön keräämään kodin tuoksuja ensi viikon reissua varten. Raku auttaa tehtävässä.

"Tässä yleensä nukkuu Raku, mutta kyllä minäkin mahdun!"

Iltavillin päätteeksi Raku pohtii miten päätyi tuonne ylös. Ja miksei kukaan seuraa.

Poronkieltä, nam nam.

Työkiireet ovat pitäneet tiukasti otteessaan ja blogiaika on ollut kortilla. Pian taas toivottavasti rauhoittuu ja ensi viikolla MESSUILEMAAN! Vielä huominen aikaa osallistua arvontaan.

6 kommenttia:

  1. Onnea Haiku! Sinulla on erikoinen nukkumapaikka kyllä liesituulettimen päällä :D

    VastaaPoista
  2. Ää. Kisuja kauhea ikävä. Rapsut kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välitetään rapsut. ♥ Onneksi pääsitkin jo moikkaamaan. ♥

      Poista