torstai 11. tammikuuta 2018

Lahja ja agiharrastuksen herättelyä

Loppuvuodesta 2017 sain sykkeen herätellä meidän 2 vuotta horroksessa ollutta agilityharrastusta takaisin jalkeille. Harrastus jäi aikoinaan paussille, koska itsekootuilla esteillä ei ollut mielekästä harrastaa, vaikka kissat niistä nauttivatkin. En pitänyt niiden esteettisyydestä ja ne olivat osittain myös kömpelöt. Vuoden 2015 lopulla päätin rakentaa itse esteitä liityttyäni Agility Kissat -yhdistykseen ja saatuani sieltä viralliset esteohjeet, mutta päästyäni töihin vuoden 2016 alussa ajatus jäi tuolloin vaille tekoa. Myös vuonna 2017. Kesä meni ennen kuin ehdin kunnolla edes miettiä milloin olisi energiaa agiesteiden tekoon.

Esteitä on voinut ostaa netistäkin, mutta olen itsepäisesti pitäytynyt päätöksessäni, että rakennan esteet itse. Kunnes marraskuussa joku linkkasi facebook-keskustelussa Onnelan eläinten sivuilta saatavat agiesteet ja esteet jäivät pyörimään mieleeni. Joulukuun alussa kyllästyin harrastuksen paikallaanseisomiseen sekä oston pohtimiseen ja laitoin agiestepaketin tilaukseen. En kuitenkaan saisi lähiaikoina tehtyä agiesteitä itse ja kuumotti jo päästä harrastamaan. Ne olisivat samalla osittain kisujen joululahja, sillä arvoitu toimitusaika 2-4 viikkoa oli hyvällä tuurilla ennen joulua. Sattumalta samoihin aikoihin myös julkistettiin, että tammikuisessa Pohjoisen Rotukissayhdistyksen näyttelyssä, johon olen menossa Noran kanssa ensi viikolla, pidettäisiin virallinen agilitykisa.

Perjantaina 22. päivä eli n. 3 viikkoa tilauksesta sain puhelun esteiden tekijältä, Design by Anun Anulta, joka kertoi esteiden myöhästyvän mahdollisesti jopa kuukaudella esteisiin käytettävien magneettien saatavuuden vuoksi. Inhimillinen syy, mutta Anu halusi kuitenkin lähettää lahjan hyvitykseksi esteiden odotteluun.

Paketti saapui tänä maanantaina ja olen yhäkin pyörällä päästäni sen runsaudesta! Kisut saivat äitiyspakkauksen kissanpennuille, joka sisälsi viltin, karstan, lelun, pentukirjan ja tiskirätin. Itse laatikkokin oli osa pakkausta, sillä siitä sai leikottua pennulle pesän. Meillä tämä tuli käyttöön avonaisena vaakasuunnassa, jotta aikuinen kisu mahtuu sisään. Lisäksi mukaan oli laitettu minulle ihana kissakukkaro. Kaikki nämä olivat erikseen paketoitu Anun omalla kissakuosilla ja söpöllä tekstillä.

Pakeetti!

Potilaspuku ei kuulunut tähän versioon. Miten söpöt kisut pakkauksessa!

Kaikissa tuotteissa oli jokin söpö teksti

Haiku ihastui vilttiin


Aivan huimaa asiakaspalvelua ja ihanat tuotteet, kiitos vielä kerran Anu! Kisut innostuivat lahjoista todenteolla ja tytöt vetivät parit rallit näiden innoittamana. Tuotteista löytyi kisuille moneen makuun: curlit ihastuivat eritoten karstaan ja laatikkoon, Haiku taasen vilttiin ja leluun. Katsotaan, milloin vauvakirja pääsee käyttöön... ;)

"Tässä on... kissanminttua!" (lisätty itse)

"Piikikäs! Mun!"

"Joko saa syödä?"

"Miten niin ei saa?!"

Nora vaanii.... karstaa.

"Hähä, muka!"

"Böö!"

"Hehehe!"



Haikun viltti

Nyt pitää vain malttaa odottaa esteitä, tulevat varmasti saamaan suuren suosion! Ollaan Noran kanssa treenattu nyt itsekootuilla radoilla, ajavat asiansa kisoihin asti. Vinkkasin jo Anulle, että jos joskus estevalikoima laajenee, niin täällä on heti yksi innokas tilaaja! On nuo esteet sen verran näyttäviä ja tilaystävällisiä. Ja kun noin sydämellinen asiakaspalvelu.

12 kommenttia:

  1. Teillä on ollut isot ilot paketista, mikä näyttää tosi kivalta hyvitykseltä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan häikäisevä! Ja on, itse olen kovasti nyt innostunut tuosta harjasta. :D

      Poista
  2. Ensinnäkin on tosi upeaa, että suosit pienyrittäjää mutta että vielä noin loistava asiakaspalvelu!
    Muo alkoi nyt kutkuttamaan noi telineet...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin suositella näin jo vaikka ei olla niitä vielä saatukaan! :D Ollaan nyt treenailtu omatekoisilla ja onhan ne aikas... no, niin.

      Poista
  3. Eikä miten ihana paketti täynnä kaikkea kivaa!

    Agilityn treenaus olisi täälläkin varmasti suuressa suosiossa mutta minkäs teet kun kämppä on liian pieni semmoiseen. Ehkä joskus päästään muuttamaan tästä kopperosta isompaan asumukseen:d

    VastaaPoista
  4. Tulipa sieltä kiva paketti! Muakin houkuttaisi ihan kamalasti ostaa jotain ihan oikeita agilityesteitä, kun aina joutuu väsäilemään niitä ties mistä... Innolla odotan postausta esteistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se tympeä koittaa keksiä sopivat yhdistelmät esteiksi, tosi kivaa päästä sitten harrastamaan noilla! :)

      Poista