sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Kisujen oma pakastin

Mainitsin ensimmäistä kertaa meidän pakastintarpeesta syyskuisessa julkaisussa. Meni kuitenkin joulukuuhun, ennen kuin sain pakastimen hankittua. Pakastimen on tarkoitus olla pitkän ajan hankinta, joten halusin tehdä valinnan tarkoin vastaamaan meidän tarpeita ja tilavaatimuksia. 

Löysin vaatimuksia vastaavan pakastimen Expertiltä. Pakastin on tilavuudeltaan 102 litraa eli siihen mahtuu n. 30-40 kg lihaa. Meidän suurin tarve on 20 kilolle ja n. tuplat joustovaraa on suuri plussa. Myös pakastimen fyysinen koko on sopiva siihen varattuun tilaan.

Pakastimen paikkaankin oli lopulta todella yksinkertainen ratkaisu. Olin pallotellut useamman paikkamahdollisuuden välillä, joista jokaisessa oli jokin hankaloittava seikka. Sitten äitini keksi, että jos sijoitan pakastimen kohtaan, mikä minusta olisi sille paras, eli jääkaapin viereen, voisin jakaa jääkaapin pistokepaikan jatkojohdon avulla. Ihan uskomatonta, ettei se ollut tullut mieleen aiemmin, vaan olin miettinyt lähimmäksi mahdollisuudeksi ikkunalaudan toisessa päässä olevaa pistokepaikkaa, jossa ei ole edes sähköä, koska sitä koskeva sulake ei ole paikoillaan kuin tarvittaessa turvallisuussyistä. 

Sain pakastimen hintaan myös kotiinkuljetuksen ja saimme uuden pakastimemme keskiviikkona. 

Uusi jännä! Puhelinkuva

Tänään kävin ostamassa siihen 2 jatkojohtoa: toisen jääkaapin pistokkeen jakamista varten ja toisen pistokkeen ja pakastimen johdon yhdistämistä varten, pakastimen oma johto olikin lyhyempi mitä olin luullut.

"Kiinnitysnaru tänne haum!"

Pakastin tuli pöydän viereen, joten jotta pöydässä olisi yhä mukava istua ilman ahtauden tuntua, jouduin kääntämään pöydän toisin päin. Käännetty pöytä toimii paremmin kuin ajattelin! Se toi runsaasti lisää tilaa huoneeseen ja jopa yhden lisäistumapaikan. Alunperin muuttaessamme asuntoon pöytä laitettiin pitkä sivu ikkunaa vasten, koska lyhyellä sivulla se istui huonosti paikoilleen liian avaraksi jäävän seinänvierustilan vuoksi. Nyt kun sen tilan täyttää pakastin, keittiöstä tuli entistä nätimpi.

Sopii kuin anturat tassuihin. Johto on kiinnitetty vieväksi ovenkarmia pitkin jääkaapin päälle.

Pöytä vaihtoi suuntaa

Säiliötila

Olihan pakastimeen heti jäähtymisen jälkeen pakko laittaa myös asukkeja! Pusseissa Noralle testiin keväällä ostettua peuran sydäntä. Peuraa ollaan taidettu testata vain Ziwipeakilla, jossa on mukana ylimääräisyyksiä, joten nyt testataan peura kunnommin.

12 kommenttia:

  1. No nyt mahtuu kissoille kunnolla sapuskaa pakkaseen! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei pitäisi tilan ihan heti loppua! :D

      Poista
  2. Meillekin tuommoinen voisi joskus olla kätevä! Toistaiseksi se saa jäädä kuitenkin haaveeksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on superkätevä! Meillä on ollut 98 L yhteispakastimesta varattu n. 80 L kissoille. Välillä menee omienkin ruokien kanssa ahtaaksi. :D

      Poista
  3. Hyvältä näyttää ja oiva sijoituspaikkakin löytyi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iiiiso plussa myös hiljaisuudesta! Ei tuota meinaa edes huomata. :) Ei sillä, onhan meillä jääkaappikin hiljainen, mutta silti äänettömyys yllätti. :D

      Poista
  4. Mainio pakastin! Tuonne saa mahtumaan mukavat määrät lihaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tammikuussa tuleekin täyttöä kun täydetään Noran porovarastoa! :)

      Poista
  5. Just passeli ja kompakti kapistus! Ja vielä sisustuksellinen, WOW:)
    -Tidi&T

    VastaaPoista
  6. Vähänkö kiva lisäpakastin!! Hyvä että mieluinen löytyi :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon tykännyt ihan hirmuisesti, tuntuu tosi luontevalta tuossa ♥

      Poista