tiistai 11. marraskuuta 2014

Tigerino-kissanhiekka kokeilussa

Zoopluslähetys saapui tänään. Joukossa oli Noran ruokien lisäksi joululahjat kisuille sekä uudenlaista hiekkaa. Tigerinosta olen kuullut hyvää pitkin nettiä, mutta meillä on ollut vakihiekkana Compact Care enkä ole kokenut tarvetta vaihtaa tai edes testata muita. Erityisesti nyt kun koostumus on uudistunut ja se on entistäkin parempi (pölyää vähemmän) eikä hinta ole muuttunut miksikään.

Uusia tuttavuuksia

Tilasin kissoille joululahjaksi uuden hiekkalaatikon, sillä meillä on vain 2/3 hiekkalaatikoista aktiivisessa käytössä. Kahta isoa käyttävät kaikki, suosituin on vessan nurkkahiekkis, ja vain Haiku käyttää pienintä laatikkoa ja vain silloin tällöin, ehkä kerran viikossa, jos sitäkään. Meidän toinen pienehkö laatikko meni keväällä lahjoituksena esylle (ja oli mahtavaa bongata se taustalta yhdessä esykuvista, kiva, että sille oli käyttöä! Nykyinenkin pieni menee lahjoituksena kunhan tuo uusi otetaan sitten jouluna käyttöön). Uskon käyttämättömyyden syyn olevan siinä, että kaksi muuta laatikkoa ovat isompia ja täten mukavampia käyttää. Halusin kisuille kolmannen ison hiekkiksen ja ajattelin kerrankin tilata vessan netistä. Tilaamani vessa kuulosti tosi kivalta, on n. 10 cm pidempi ja n. 5 cm leveämpi kuin nykyinen. Jännittää mitä kisut sitten sanovat kun saavat sen käyttöönsä!

Koska ostin laatikon, ajattelin ostaa kerrankin testiin myös hiekkaa. Tigerino on halvempaa kuin Compact Care, ainakin 2 säkin tarjouksessaan (1 €/kg). Käytän hyödyksi niin usein kuin pystyn Compact Caren paljousalennuksia, yleensä 4 säkin tarjousta (kilohinta tuolloin 1,07 €).

Meillä olikin hiekka jo loppumaisillaan, joten sekoitin heti Tigerinoa CC'n joukkoon. Noraa kiinnosti ja kissoille tyypilliseen tapaan puhdas hiekka piti heti merkata, tosin pisu tuli CC'n puolelle... Nämä eivät muutenkaan ole merkkitarkkoja, joten Tigerino kelpuutetaan taatusti. Tehosta on vaikea sanoa kun se toimii yhdessä CC'n kanssa, mutta uuteen vessaan on tarkoitus laittaa pelkästään Tigerinoa. Vaikka Tigerino toimisikin hyvin, tullaan kuitenkin jatkossakin käyttämään CC'tä. Eiköhän silloin tällöin oteta Tigerinoakin, varsinkin jos noin hyvä tarjous tulee vielä vastaan.

Kävipä tuuri, että pesin eilen laatikon! Värieroa Tigerino (vasemmalla) - CC (oikealla)

Uusi hiekka pitää heti merkata

12 kommenttia:

  1. Pepsi: Just niin Nora! Mun emäntä ei millään tajua, miksi seuraan sen vessojen siivousta ihan vierestä ja heti kun laatikossa on uudet pelletit käyn vessassa. Tietenkin ne pitää tarkistaa ja merkata hyväksyntämerkillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä! Ja pitäähän se heti tehdä, ettei joku muu vie sitä iloa. :D

      Poista
  2. Mä en taas Tigerinosta vaihtaisi mistään hinnasta pois. :D Ainoa, joka pitää hajut ja kuivattaa pissapaakut meidän samaan kohtaan pissijän tapauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Compact Carekin pitää tosi hyvin hajuja ja paakut on pääsääntöisesti ehjiä, meillä ei valittamista, minkä vuoksi ei olla kokeiltukaan muita, erityisesti kun ei ole halvemmalla löytynyt kehuttua hiekkaa. Tigerinokin oisi saattanut jäädä ostamatta, jos ei olisi ollut tuota tarjousta. Oikein hyvältä hiekalta vaikuttaa näin yhden puhdistuskerran jälkeen. :)

      Poista
  3. Tämä postaus muistutti että ainiin, meillekin piti taas kissanhiekkaa tilailla... ;) Melkein tilasin tuota Tigerinoa testiin, mutta kuitenkin lopulta pitäydyin tutussa ja turvallisessa, parhaaksi meillä havaitussa Golden Grey Masterissa. Sitä tulikin tilattua sitten iso satsi, postipoika varmaan kiittää...

    Compact Carea meillä on joskus ollut, mutta enemmän tykkään kyllä tuosta GG:stä tai Extreme Classicista. Hyvä että valinnanvaraa kissanhiekoista löytyy, nämä ovat nimittäin aikamoisia mielipidekysymyksiä... :) Itselle kaikista tärkeintä on hyvä hajunpitävyys ja hyvä pakkuuntuminen (tarpeeksi tiiviit, pienet paakut), pöllyäminen ja kulkeutuminen ovat niiden rinnalla minulle pikkujuttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin yhden puhdistuskerran jälkeen voin suositella Tigerinoa testiin. :) Golden Greystakin olen kuullut paljon hyvää, mutta sitä ei lähdetä testaamaan hinnan vuoksi.

      Samat ominaisuudet on minullekin tärkeitä ja CC on täyttänyt ne erinomaisesti. :) Tigerinostakaan ei (ainakaan vielä) löydy valitettavaa. Pölyämistäkään kummassakaan ei ole, CC'n muruja löytyy hiekkalaatikoiden lähettyviltä, mutta se ei minua haittaa.

      Poista
  4. Tuosta Tigerinosta en ole kuullutkaan. Olisi kiva kuulla miten toimii, pysyykö paakut hyvin ehjinä ja entä jos paakku osuu hiekkalaatikon reunaan niin liimautuuko se laatikkoa vasten vai saako sen siististi kaivettua pois? Extreme Classicissa on noita murenemisongelmia ja ostin ensimmäistä kertaa muiden kertomien hyvien kokemusten innoittamana Racinellin Take Care kissanhiekkaa ja yllätyin miten paljon parempaa se on tuohon hiekkaan verrattuna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhden puhdistuskerran jälkeen (lisäsin Tigerinoa lopulta n. 7 kg eli sitä on laatikossa enemmän kuin CC'tä) Tigerino vaikuttaa tosi hyvältä. Paakut oli tiiviitä ja ehjiä. Reunapaakkua ei ole tainnut vielä ollakaan, joten siitä en osaa vielä sanoa.

      Take Care-merkkiin törmäsin ihan vasta, kuulostaa olevan tykätty. :)

      Poista
  5. Uusi merkki minulle tuo Tigerino, täytyy pitää mielessä.

    VastaaPoista
  6. Minä taas en yhtään tykkää tuosta Compact Caresta.. Minusta se pölyää aivan sairaasti ja ei pidä hajujakaan kunnolla. Pitikin kirjoittaa se tuotearvostelu siitä multicatistä, kun nyt sain sen käytettyä, mutta ei vaan ole ehtinyt. Meillä on käytössä Ever Clean (joka ei sekään paakkuunnu aivan täydellisesti), mutta on kaikista tähän mennessä kokeilemistamme paras. Kallistahan se on, mutta ei voi mitään..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on kokemusta vaan hajustamattomasta ja oon tykänny tosi paljon. :) Vähän pölysi silloin kun kaatoi säkistä, mutta paakkujenpoiston yhteydessä ei ole pölissyt. Nykyinen koostumus ei pölyä kaadon yhteydessäkään. Hajut pitää tosi hyvin (pissat, kakka ei meillä haise), toisista versioista en tiedä.

      Poista