perjantai 7. marraskuuta 2014

Painikaveri

Nora pääsi todistamaan hämmentävää tilannetta kolmisen viikkoa sitten (oli tarkoitus laittaa tämä jo silloin tänne, mitä täällä tapahtuu? Mihin aika katoaa?). Vaikka Haiku on yhä välillä ärhentelevä Rakulle, hyviä hetkiä löytyy kuitenkin useammin kuin huonoja. Nora taasen ei niinkään välitä ihan näin herkistä hetkistä, vaikka välillä kisukavereita nenutellaankin.

Nora: "Mitä tuo tekee?"

Puspus, Nora: "WTF?"

Suureksi ilokseni olen huomannut, että Noran ja Rakun kuukausia kestänyt pesu- ja painipaussi on tulossa viimein päätökseensä! En ole varma milloin paussi alkoi ja miksi tarkalleen (epäilen, että Rakun niskaotteilla oli osansa pelissä, mutta positiivisella vahvistamisella päästiin käytöksestä eroon. Rakulla oli siis tapana ottaa Noraa niskasta kiinni taisteluhuudon kera silloin kun Nora leikki esim. huiskalla), mutta pesut tulivat takaisin kesän aikana (ja voi sitä mamin syämmen pakahtumista kun näin pesun ekan kerran! Kamera tietty aina väärässä huoneessa). Aluksi silloin tällöin pesuina ruokaa odotellessa ja siitä vähän tiheämmin, yhä kuitenkin vain ruoka-aikaan. Painit taisivat tulla takaisin vasta tässä asunnossa eli syyskuun lopulla aikaisintaan. Pitäisi merkitä tämmöiset tärkeät asiat heti muistiin ennen kuin ne unohtuu. Painia on nykyään päivittäin, mutta toistaiseksi se ajoittuu aina ruoka-ajoille ennen ruokailua.

Nyt kun curlit taas painivat keskenään, Raku saa vähän kestävämmän painivastuksen. Haiku on välillä drama queen ja huutaa pelin poikki jo parin sekunnin päästä kun taas Noran kanssa painit on yleensä ainakin minuutin. Ja vastusta Nora tosiaan antaakin, yleensä se on Raku, joka on maassa litistettävänä! :D Nimimerkillä Nora 3,5 kg ja Raku 4,5 kg.

"Taisteluun!"

"Hjälp!"

"Olen tehnyt ison virheen..."

Hetkellisesti voitolla


4 kommenttia:

  1. Ai hyvänen aika tuota Noran ilmettä! :D ♥
    Mikä tuo veikeän näköinen kissateline on tuolla taustalla?
    Onko se niinkuin kiikku?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiikku joo. :) Nimeä en muista, ostettu parisen vuotta sitten Lidlistä. Muistaakseni pentukissoille tarkoitettu, mutta Haikukin mahtuu noista päistä läpi. :D Enimmäkseen se on ollut käytössä agilitykiikkuna.

      Poista