torstai 30. toukokuuta 2013

Kesäkivaa

Kesä on tullut, hurraa! Kesä ihanainen näkyy myös sisälämpötiloissa: 27-28 c. Onneksi ihana vuokranantaja antoi luvan asentaa tuuletusikkuinoihin hakaset, jotta voin pitää ikkunoita auki ilman että kissat karkaa. Meillä kun ei ole mahdollista asentaa sääskiverkkojakaan koska kaksoisikkunat. Nyt on ihanaa kun kuitenkin sitä raitista ilmaa tulee sisään ja huomaa kyllä heti eron. <3

Näiden helteiden takia ollaan ulkoiltu paljon Haikun kanssa. Joka päivä käydään puolesta tunnista tuntiin ulkoilemassa, ihanaa kun Haiku on niin innolla mukana. :) Eilenkin istui ulko-oven edessä ja alkoi kehräämään kun kumarruin sen ylle sitä silittämään (yleensä silitys ulko-oven edessä tarkoittaa että nostan sen kohta syliin valjaidenlaittoa varten), joten olihan se pakko viedä kisu ulos, vaikka minulla olikin puolen tunnin päästä siitä menoa.

Haiku kerrostalomme pihalla





Noraa olen käyttänyt kahdesti pihalla, ensimmäisellä kerralla se veti heti takaisin sisälle, mutta toisella kerralla sain sen kannettua nurmikolle asti ja oltiin varmaan jotain 10 min, kunnes lähdettiin takaisin. Pitää ottaa taas joku päivä uudestaan ja jossain välissä niin että Haiku on mukana tukea antamassa. Raku ei ulkoilusta välitä, mutta katsotaan jos senkin kanssa tässä joku päivä kokeillaan vielä.

Noran kanssa valjaisiin totuttelua



Rakun kanssa meillä onkin heinäkuulle kivaa/jännää puuhaa kun osallistutaan peräti kaksiin näyttelyihin. Meidän molempien ekat, joten jännittää hieman! Ensin on la 6.7 Kempeleellä ja sitten su 28.7 Helsingissä, missä osallistutaan myös curlien erikoisnäyttelyyn. Nora jää kotiin pitämään Haikulle seuraa. Kempeleelle tulee myös äitini Tuisku-kotikissansa kanssa. Jos meidät bongaa jommistakummista näyttelyistä, niin saa tulla moikkaamaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti