perjantai 8. maaliskuuta 2013

Eliminaatiodieettikuulumisia

Dodii, viime kuun puolivälissä kisut siirtyi kokonaan barfille Rakun allergiaoireiden vuoksi. Vaikka eliminaatiodieetti tulisikin tehdä niin, että ensin syötetään vain yhtä ruokaa ja sitten jos kissa pysyy oireettomana niin sitten lisätään muitakin pikkuhiljaa, mutta tein nyt niin että poistin ruokavaliosta vain teolliset ja  pidin ruokavalion säännöllisenä, jotta pystyn paikantamaan aiheuttajan, jos oireita tulee. Dieetin aikana ollaan syöty näitä ruokia:


- kalkkunan jauheliha
- broilerin jauheliha
- kokonainen broileri (sekapusseja)
- broilerin koipi-reisi
- broilerin sisäfilee
- broilerinsiipi
- broilerinkaula
- broilerin sisäelinseos (maksa, sydän, kivipiira)
- broilerinmaksa
- broilerinsydän
- broilerin kivipiira

+ Multicat ja lohiöljy



Näistä oireita on aiheuttanut koipi-reisi ja todennäköisesti maksa (ei välttämättä sisäelinseos, tutkinnan alla). Pitää nyt siirtyä tarkempaan dieettiin että todennäköisiä allergeenejä ei anneta kun kerran viikossa testiksi, niin näkee siinä samalla ettei jokin noista oireettomista ole sittenkin mukana töhnäämässä korvia. Samalla myös Multicat ja lohiöljy lähtee varalta vähäksi aikaa pois. Eli nyt siirrytään siihen oikeaoppisempaan eliminaatiodieettiin. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti